Etusivu

Akvarellistin  rakkaudentunnustus

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 52 vuotta ensimmäisestä näyttelystäni. Olin silloin parikymppinen radikaalipartainen nuori opiskelija. Nyt käyn kahdeksaakymppiä. Sen näkee jo naamasta.

Aluksi kaiken piti olla jotain aivan erikoista. Jostakin oli kuitenkin aloitettava. Teoksiani ihmeteltiin, niille hymyiltiin, naurettiin. Elämä oli edessä. Haaveita, unelmia, intoa, kokeilunhalua ja yritystä riitti. Sieltä elämänmittaiset eväät.

Monien murrosvuosien ja elämän palapelin hajoamisen jälkeen minulla oli varaa vain lyijykynään, palaan paperia ja kouluajoilta tutuksi tulleisiin vesivärinappeihin. Pyörittelin niitä käsissäni. Inhosin niitä aluksi syvästi. Alkoi tutustuminen vaikeaan, mutta kiehtovaan ja viehättävään tekniikkaan. Työskentelin usein ja paljon. Se oli tutustumista värien ja veden ihmeitä aikaan saavaan maailmaan. Olin löytämässä monien eri työtapojen jälkeen oman tapani tuottaa kuvia. Akvarellit sieppasivat koko miehen, vaikka pohjimmiltani olen piirtäjä: vahvan viivan käyttäjä. Tätä graafista ilmaisua aloin yhdistää vesivärien kanssa. Lähdin matkaan Luojan luomaan luontoon ja suomalaiseen maalaismaisemaan.

Pohjanmaa on kotiseutuani- hengitän sen avaraa maisemaa. Kunnioitan vanhoja hyljättyjä pihapiirejä. Takapihojen kiehtovat kohteet vievät menneille vuosikymmenille, vuosisadoille: ihmisten tekemisiin, elinoloihin ja elämäntyyleihin. Autiotalot kertovat ja puhuvat paljon jo olleesta. Anteeksipyydellen liikun niitten ympärillä. Joskus uskaltaudun lähelle katselemaan sitä kaikkea, mitä on jäänyt jäljelle menneestä. Ei kuulu elämän ääntä: työmies on työnsä tehnyt, emäntä lypsynsä lypsänyt, lapset leikkinsä leikkineet. Naapuritalokin on tyhjä. Koko kylä on autio. Hiljaisuus koskettaa syvältä.

Taiteilija- imagoon kuuluu osaaminen ja menestyminen. Pohjalaisena se ei ole vierasta eikä vaikeaa. On opetettu olemaan aito ja rehellinen. Siksi jokainen päivä on koulua- eilinen ja huominen. Osaan nauttia hetkistä. Kiitos tämänpäiväisestä kuuluu niin Luojalle, kuin ympärilläni oleville, lämminhenkisille kanssamatkaajilleni.

Olen talvi- ihminen. Minulle talvi on enemmän kuin kesä. Löydän talvesta enemmän värejä kuin kesästä. Tallennan minulle niin läheistä maalaisympäristöä välillä kaukaa ja välillä hyvinkin läheltä. Olen löytänyt myös monien rannikkokaupunkien kiehtovat vanhat puutalomiljööt. Kesällä viihdyn kukkaniityillä ja rantakivillä. Tänään olen juurillani, kotona Pohjalaisessa maisemassa, pellon laidalla.

Suomi ja suomalaiset ovat tulleet tutummaksi. Satojen näyttelymatkojen aikana eri puolelle maata olen saanut tutustua monenlaisiin näyttelypaikkoihin kuin myös mitä kummallisimpiin taiteen tuottajiin ja heidän vielä kummallisimpiin mielipiteisiinsä ja ajatuksiinsa.

Minulle taiteen tekeminen on elämäntapa, se on elämäni. Toisaalta vain työtä. En löydä siitä mitään mystistä. Suhteeni akvarellien tekemiseen on rakkaussuhde. Otan sen tosissani. Haluan syvemmälle sen todelliseen oppimiseen. Minulle se on ollut tahdon asia: Tahdon elää tämän mielenkiintoisen ja vaikean tekniikan kanssa. Tahdon taltuttaa veden ja värin. Joskus vielä maalaan sen elämäni akvarellin, joka sisällä sielussani odottaa paperille pääsyä.

Akvarellien maalaaminen ravitsee, antaa iloa, tyydytystä, mielenvireyttä ja sisältöä arkeeni. Sen hetkellinen ja nopea tekniikka on kuin tehty persoonalleni ja elämäntyylilleni. Se on osa minusta. Onnistumiset kuuluvat yhtälailla elämääni kuin epäonnistumisetkin. Vesivärien kanssa tämä on totta.

Olen onnellinen, koska minua on siunattu täyteläisellä ja rikkaalla elämällä. Olen matkalla. Siveltimeni ei ole vielä hiljentynyt.

Nettikauppa:   ateljepauliaukusti.elisakotisivut.fi

 

 

 

 

 

 

Patuvaarin akvarellipaja Art Aukusti